Sinä pelastat minut tuholta
Rakennat sillan rotkon ylitse
Suljet silmäni iltaisin ja valvot untani
Teet kaiken tekemättä mitään
Sanot kaiken yhdellä katseella
Sinä rakastat minut ehjäksi
Minun täytyy vain löytää sinut ensin.
10.11.2009
8.11.2009
Kuoleman kunnailla
Aurinko nousee kylmänä ja kalpeana
valaisten maan jälleen jäljiltä taistelun
Kuolema valtaa jalansijaa maassa elävien
Enää et voi juosta piiloon.
Autioilla kaduilla tuuli valittaa yksinäisyyttään
talojen mustat ikkunat tuijottavat ääneti tätä kauheutta
niiden lasinsirpaleet uppoavat jalkapohjiini kävellessäni en minnekkään
Eikä se tee enää kipeää.
Kaikkialla ympärilläni harhailee tyhjiä, luovuttaneita katseita toisiaan etsien
aina vain syvemmälle metsään eksyen
Vain meidän hiljaiset huokaukset puiden latvoja liikuttelee.

24.10.2009
Liar liar liar
So shallow, so smiley,so funny, prettypretty happyhappy
when everything is falling apart.
Why am I lying again?
Cause that's who I am.
when everything is falling apart.
Why am I lying again?
Cause that's who I am.
21.10.2009
Animal in me
It's the pain that never heals
It's the deepest cut you feel
It's the thing in you that feeds
The animal in me
It's the darker side of lust
It's the other side of us
It's the thing in you that feeds
The animal in me
The animal in me
I wanna feel your last breath
Before we suffocate
A kiss you can't forget
Like a wedding on a rainy day
It's the deepest cut you feel
It's the thing in you that feeds
The animal in me
It's the darker side of lust
It's the other side of us
It's the thing in you that feeds
The animal in me
The animal in me
I wanna feel your last breath
Before we suffocate
A kiss you can't forget
Like a wedding on a rainy day
Aina joskus mietin.
Jos sinulla on asiaa, sano se minulle suoraan
Jos asiasi on se, että sinulla ei enää ole minulle mitään asiaa,
sano se minulle vielä suorempaan
koska jokainen läpinäkyvä valhe,
jokainen itselleen naurava pilkkaava selitys syventää rotkoa siellä
missä ei saisi olla edes pientä murtumaa.
Tai edes varjoa.

20.10.2009
Maj Karmaa ja jäähyväisiä.
oi mikä ihana kaupunki,
täällä tajusin mikä mä oon
oi mikä ihana kaupunki,
oli hakeuduttava hoitoon
oi mikä ihana kaupunki,
en palaa enää ikinä
oi mikä ihana kaupunki,
kun kukkarossa herra
oi mikä ihana kaupunki,
sain turpaani vain kerran
oooo, mikä ihana muisto,
tiilistä tehty puisto
mitä iloa on vapaudesta
eksyneenä pimeässä metsässä?
olen lähellä kotia,
mutta reitti ei selviä -
ehkä vesi on noussut
ja imaissut kaupungin mukaansa,
ja vienyt sinutkin mukanaan
täällä tajusin mikä mä oon
oi mikä ihana kaupunki,
oli hakeuduttava hoitoon
oi mikä ihana kaupunki,
en palaa enää ikinä
oi mikä ihana kaupunki,
kun kukkarossa herra
oi mikä ihana kaupunki,
sain turpaani vain kerran
oooo, mikä ihana muisto,
tiilistä tehty puisto
mitä iloa on vapaudesta
eksyneenä pimeässä metsässä?
olen lähellä kotia,
mutta reitti ei selviä -
ehkä vesi on noussut
ja imaissut kaupungin mukaansa,
ja vienyt sinutkin mukanaan
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)