1.4.2012

-

Peili kymmeninätuhansina pirstaleina
ja minun vääristyneet kasvoni niissä
epäkohdat näyttelevät liian suurta osaa
ei ole varsinaista kohtaa kohta enää ollenkaan


Forgive me father for I have sinned
Your prayers weren't strong enough to save the good in me

14.3.2012

part of me

Se saa minut tuntemaan oloni voimakkaaksi
se saa minut tuntemaan että olen turvassa, niin kovinkovin kauniisti turvassa


en voi näyttää kamalalta 
kun en ole tehnyt mitään mikä minua rumentaisi
enhän?

Ei siis mitään syytä potea huonoa omatuntoa.

Ja vaikka sitten näyttäisinkin kamalalta, niin en ainakaan siitä syystä
koska minä en kestä enää olla vähän sellainen
en kestä että se on syy siihen tai siihen

Silti joka kerta kun kuulen olevani,tiedäthän,vähän sellainen
koen kauneimman tunteen koko maailmassa:

kun sattuu niin helvetisti eikä toinen ollenkaan huomaa, vaan jatkaa
ihan vain siksi että itse heitän lisää vettä myllyyn
Ei ollenkaan huomaa kuinka aikani pysähtyy,elämäni pysähtyy, ihmiset pysähtyvät;
kuinka vuodan kuiviin hänen silmiensä edessä, luhistun ja murenen ja hiivun ja kuolen ihan vähän vain
Pienen vihlaisun verran kerrallaan
vain pienen
se sattuu vain hetken


ja sitten aika jatkaa matkaansa taas, ihmiset kävelyään, vailla pienintäkään aavistusta
mistään .
ja minä hymyilen hurmaavasti
vastaan hurmaavasti
pelaan korttini hurmaavasti
niin kovinkovin huumaavasti.

8.2.2012

Into the Sea by Diablo

Dear sister of every goddamned lie,
A monster at heart, shepherd of the night
Still standing proud like a queen,
I see, but your empire has come
to the end as least for me

God look at me now 'cos I,
'cos I will soon belong to the sea

Forgive me now. Only in silence of water

I can find serenity

24.1.2012

Tiesittekö että suurinta osaa kulkukoirista ei pelasteta
vaan ne joko pärjäävät omin neuvoin elämässä

tai kuolevat.

Vain suloisimmat pelastuvat: loput tapetaan tai jätetään totutusti oman onnensa nojaan. Tällaiset yksinäiset kulkurit kehittyvät kaduilla oveliksi ja juonikkaiksi eläimiksi jotka välttelevät vankkurin häkkiä viimeiseen hengenvetoon.Koirat ovat myös tarkkoja valtaamastaan reviiristä ja puolustavat sitä kunnes tunkeutuja tai koira itse kuolee. Usein päätyvät elämään sinne mihin kohtalo heidät ikinä huiskaiseekaan.
Tiesittekö?

12.12.2011

Beyond Redemption

Oh I see your scars I know where they're from
So sensually carved and bleeding until you're dead and gone
~
I've seen it all before beauty and splendour torn
It's when heaven turns to black and hell to white
Right so wrong and wrong so right

Now

Feel it turning your heart into stone
Feel it piercing your courageous soul
Beyond now - redemption
No one's gonna catch you when you fall

Oh I see you crawl you can barely walk
With arms wide open you keep on begging for more
I've been there before knocking on the same door
It's when hate turns to love and love to hate
Faith to doubt and doubt to faith

21.11.2011

****

Sinä katsot minua ja etsit merkkejä tuttuja piirteitä ilmeitä eleitä
Katson sinuun ja hetken näet sen mitä muut ei hetken aikaa saat nähdä todellisuuden

Sitten nauran ja käännän katseeni pois ja mietit kuvittelitko kaiken vai olenko minäkin Niitä


Olen minä

Olen minä niitä todellisia ihmisiä

niitä sanoja kuin sinä


usko pois

olen minä niitä


love is a way to feel things

Rakkautta on joka puolella
mutta jokainen pieni mikrokosmoskin tarvitsee sen mustan aukon jossa on vain pimeää ainetta
josta ei tiedetä mitään, paitsi että se on
että katsoa voi muttei koskea

1234567890124556789...,0067päivätviliseesilmissä pelkkinä num3r01n4

tänään mies sanoi telkkarissa naiselle että you're like a bizarre carcrash
ja kylläpä tuntui se lause
syvällä.