Sanoin tänään Eräille etten halua mennä Paikkaan, koska en tunne ky.asunnon omistavia ihmisiä ja että olen oikeastaan aika syrjäänvetäytyvä täysin vieraassa seurassa/en pidä tuntemattomista/olen ujo sellaisissa tilanteissa jossa on vieraita.

He vastasivat että "ai sinä vai" ja hymyssä suin virnuilivat että tuota he eivät nyt oikein usko.

Näin hyvin minut tunnetaan ystäväpiirissäni (=
Eivät tiedä edes minua eniten kahlitsevaa luonteenpiirrettä.
Kuinka kiehtovaa kuinka kiehtovaa. Mitä tilaisuuksia tässä näenkään.

Koska minä jos kuka olen epäsosiaalinen ja syrjäänvetäytyvä luonne. Loppupeleissä.
Kun eivät kaveritkaan tunne, sehän sen jo selittääkin aika hyvin.

Lyijynraskas meri minut jälleen syleilyynsä tuudittaa
musta ja kylmä ja lohduton on yö.

Jos nyt kuolen
niin nämä ovat hyvästit
Jos viimeinen aamunkoi on yön tähden valonsa tappanut
Niin nämä ovat hyvästit

Ja minä hiivun pois

Surullinen sielu rauhoittuu,
kun se löytää kaltaisensa
Ne yhtyvät liikuttuneina
kuin muukalainen tavatessaan toisen muukalaisen
vieraassa maassa.
Sydämet, joita suru yhdistää,
eivät eroa onnen hurmassa.

Jokaisen talven sydämessä
on väräjävä kevät,
ja jokaisen yön hunnun takana on
hymyilevä aamunkoitto

Sitoutua niin syvästi
että muuttuu pohjattomaksi
Puristaa niin lujasti
että muuttuu rajattomaksi
Rakastaa niin mielettömästi
ettei mikään enää
ole vailla merkitystä

Tuntea joku,
jonka kanssa vallitsee yhteisymmärrys
välimatkoista tai lausumattomista
ajatuksista huolimatta
-se voi tehdä tästä maailmasta puutarhan.

Ihmiset tarvitsevat eläessään kaksi sydäntä:
Pienen, joka on täynnä syvää hellyyttä,
ja toisen joka on terästä.

Jos et kulje omaa tietäsi,
kuljet onnettomana.

The demons were there first.

Sinä pelastat minut tuholta
Rakennat sillan rotkon ylitse
Suljet silmäni iltaisin ja valvot untani
Teet kaiken tekemättä mitään
Sanot kaiken yhdellä katseella
Sinä rakastat minut ehjäksi

Minun täytyy vain löytää sinut ensin.

Kuoleman kunnailla

Aurinko nousee kylmänä ja kalpeana
valaisten maan jälleen jäljiltä taistelun
Kuolema valtaa jalansijaa maassa elävien

Enää et voi juosta piiloon.

Autioilla kaduilla tuuli valittaa yksinäisyyttään
talojen mustat ikkunat tuijottavat ääneti tätä kauheutta
niiden lasinsirpaleet uppoavat jalkapohjiini kävellessäni en minnekkään

Eikä se tee enää kipeää.

Kaikkialla ympärilläni harhailee tyhjiä, luovuttaneita katseita toisiaan etsien
aina vain syvemmälle metsään eksyen

Vain meidän hiljaiset huokaukset puiden latvoja liikuttelee.