Joskus minusta tuntuu että olen vain kasa näkymätöntä massaa, luontoon sulautuvaa loskaa, harmautta, kuolleita lehtiä ja samantekeviä ajatuksia. Että ihmiset katsovat minua samoin kuin he katsovat jotain todella yhdentekevää, tylsää, merkityksetöntä asiaa. Ovat seurassani vanhasta tottumuksesta, mutteivät kuule mielipiteitäni, kiinnostu kannastani, kohauttavat vain olkiaan ja sulkevat taas silmänsä ja korvansa.
Minusta kiinnostutaan vain silloin kun saadaan tietoon jotain valonarkaa materiaalia, vanhoja salaisuuksia,minua epäillään jostain tai puhelin on muuten vain jo soiteltu läpi ja olen se Viimeinen. Tai sitten minun kanssani ollaan jos kärsitään huonoa omatuntoa siitä kun ei olla aikoihin nähty jnejnejnejnejne. Ihmiset eivät huomaa minua linja-autoissa, kaduilla ohittaessaan, tai samassa kauppajonossa heti takanani seistessään. Joskus ajattelen olevani rinnakkaismaailmassa, minä näen heidät kaikki mutta yksikään heistä ei minua. Vaikka kirkuisin alasti lattialla. Olen näkymätön. Yhtä bussin penkkien kanssa. Kadun harmauteen katoaja. minä Vain.
Mutta olen päättänyt että ihan sama. En aio soittaa enää kellekkään. En aio suoda ajatustakaan niille jotka ohittavat minut silmät ja korvat suljettuina, kiireisinä, tärkeinä. Kyllä puhelin sitten soi jos jollekkin tulee ikävä. Jos se ei soi, heillä ei ole asiaa, joten turhaa minäkään mitään teen.
Kun minä aloitan puhumisen, joku rupeaa kohta puhumaan päälle aivan kuin en olisi suutani alun alkaenkaan avannut. Kun hän lopettaa, ketään ei edes kiinnosta mitä olin sanomassa. Kukaan ei edes muista että olin sanomassa jotain. Tietävätkö ne jumalauta edes että seison niiden vieressä.
Puolitutussa seurassa olen aina se joka rikkoo jään. On humoristinen. Yrittää keksiä aiheita. En minä jaksa! Puhukaa ite saatana. I'm Off. Oulusta taannoin tullessani, jo 5 tuntia autossa istuneena, erittäin vittuuntuneena, sattui eräs kaverini soittamaan. Vähän aikaa juteltuamme tokaisin jotain ja hän nauraen tokaisi että 'oot nii hauska'. Välittömästi pieni, mustaakin mustempi ääni pääni sisällä vastasi hänelle hiljaa että tietäisitpä vain totuuden sinäkin.
Minä niin kaipaan mutkatonta seuraa, suorapuheisia ihmisiä jotka voivat sanoa mielipiteensä asiasta kuin asiasta tuosta noin vain, maanläheisiä ihmisiä, sellaisia jotka tajuavat asioita pintaa syvemmältä. Koska minua ei pitemmän päälle ihan totta kiinnosta kuulla Lindexin huippuhienoista kengistä ja uudesta ihanasta kaulahuivista. On ne ihan kivoja aina sillointällöin mutta kun levy jää päälle niin riemu on kaukana.
Ja tämä ei ole kovin vittuuntunut teksti, eikä oikeastaan edes itsesäälissä rypevä. ihan totta.
Olen vain todennut että näin asiat ovat ja sillä sipuli. Teksti on erittäin minäkeskeinen mutta aivan sama.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti