8.9.2009


Oon okei, oon alright, sen sä tahdoit kuulla kai
En mä itselleni pahaa tee
Vaikka siihen luonto viettelee

6.9.2009

Koti

Tuuli iskee vasten kasvojani
Aallot kuohuvat allani
minä nostan katseeni, myrskyä vasten levitän käteni
ja annan sen pyyhkiä pois jälleen kaikki muistoni

Taivaat laskeutuvat luokseni
henkeni kasvaa vahvemmaksi, enää ette voi tuhota minua
Tuttu maisema tuhansien vuosien takaa toivottaa tervetulleeksi
Olen kotona.
Olen kuolematon.

Vesimassat syövät kalliota
seison sen huipulla vakaana
Viima hiuksissani vaeltaa ja kesytön luonto silmissäni iskee tulta
Sanasi huokuvat halveksuntaa
katseesi on kuin jäätä
Suojelet itsesi huolella muulta maailmalta
Annat ymmärtää että muuta ei ole
Mutta minä tiedän.

25.7.2009

Tapahtui mitä vaan, se on sun elämäs eikä kenenkään muun.

Kello lyö kohta yksi. Työpöydälläni on kupillinen kylmää kahvia ja kaikkea turhaa. Parisänkyni, jossa nukun yksin, on täynnä ylimääräistä tavaraa; hiuslakkapurkkeja, lääkkeitä, sakset, meikkejä, vaatteita. Hintalappuja, myttääntynyt peitto ja ryppyisiä lakanoita. Minua ei huvita mennä siihen nukkumaan. Vaatekaapin ovi on auki, ja sieltä roikkuu paitojen hihoja kuin kuolleiden käsiä. Seinän vieressä oleva penkki on kuorrutettu vaatteilla. Niitä on tippunut lattiallekin. Minua ahdistaa.
Ikkuna on auki, kuulen kuinka puiden lehdet kuiskailevat tuulessa yöllisiä tarinoitaan. Välillä verhot heilahtaa tuulenpuuskasta. Radiossa soi hiljaa Neljän Ruusun 'sun täytyy mennä', ja minä tahdon pois täältä.
Takanani matto on vinossa, kirjahyllyn kaapit ja laatikostot on kiskottu auki. Kuin kaaos, kenties, mutta minä en huomaa enkä oikeastaan edes välitä. Mielessäni pyörivät hänen kasvonsa, ja mietin hänen motiivejaan. Miksi nyt, vuoden hiljaisuuden jälkeen ? Miksi minä ? Miksi hän ? Miksi taas ? Mutta hän ei vastaa eikä kuule. Miten voisikaan, kun ajatukseni ovat muille ikuinen salaisuus. Ehkä parempi niin.

Rannekoru pöydällä tuikkii lampun himmeässä valossa. Mietin itsekseni, mitä minussa on sellaista mistä muut saavat vain haaveilla
...enkä keksi yhtään mitään.
Lupaan itselleni, että syksyn saapuessa se kaikki tulee muuttumaan. Ja toivon, etten petä itseäni niin luvatessani.

18.7.2009

totta joka sana.

1. TILA JOTA TAVOITTELEE TAI TAVOITTEIDEN MÄÄRITTÄMÄ KÄYTTÄYTYMINEN Tarvitsee levollisen, harmonisen ja rauhallisen olemisen ja yhteenkuuluvuuden tunteen.

2. TILA JOSSA ON TAI NYKYTILANTEESEEN SOPIVA KAYTTÄYTYMINEN. Jonkinlainen ristiriita ja tyytymättömyys pakottaa kompensaatioon.

3. ESTETYT TILAT TAI EPÄSOPIVA KÄYTTÄYTYMINEN NYKYTILANTEESSA. Tuntee olevansa rasitettu ongelmilla enemmän kuin olisi kohtuullista. Pitää kuitenkin kiinni tavoitteistaan ja yrittää selviytyä ongelmistaan olemalla joustava ja hyväntahtoinen.
Ahdistuu jos hänen tarpeitaan ja halujaan väärinymmärretään ja tuntee ettei ole ketään johon turvautua ja luottaa. Itsekeskeinen ja siksi helposti loukkaantuva.

4. STRESSIN LÄHTEET. Stressiä fyysisten tai seksuaalisten halujen tukahduttamisesta, ja ruumiin tarpeiden laiminlyönnistä. Tämänhetkinen tilanne epämiellyttävä. Tyydyttämätön tarve olla yhteydessä muiden samoin ajattelevien kanssa, ja erottautua massasta. Tunnevaiston kontrolli rajoittaa hänen mahdollisuuksiaan, mutta tästä johtuva eristäytyminen aiheuttaa voimakkaan tarpeen sulautua muihin. Kokee tämän heikkoutena. Itsehillinnän avulla tuntee voivansa säilyttää asenteen yksilöllisestä ylemmyydestä. Haluaa olla rakastettu ja ihailtu yksilönä; tarvitsee huomiota ja muiden arvostusta.

5. NYKYINEN ONGELMA. Needs to achieve a stable and peaceful condition, enabling him to free himself of the worry that he may be prevented from achieving all the things he wants.
Wants to be valued and respected, and seeks this from a close and peaceful association of mutual esteem.


http://www.axlife.com/persoonallisuustesti/testi.html

ihihihihi ! (:

Dita~Predator sanoo:
siust hehkuu sellane aura mikä niiku antaa kauheen turvallisen tunteen, sellasen turvapaikan, tietynlaisen rauhallisuuden, mietiskelyn... hmm vähä psykologisia piirteitä, mut sit taas hermostuneisuutta, äkkipikaisuutta....

Dita~Predator sanoo:
ei sellast vihaisuutta niiku sie ehkä aattelet mut sellasen et voisit niiku varmast vetää turpaa tai huutaa kurkku suorana jollekii joka satuttaa tai loukkaa siun läheisiä
Dita~Predator sanoo:
miust siul on aika kiehtova persoona

12.7.2009

Patti Smith - REVENGE

I feel upset.
Let's do some celebrating.
Come on honey, don't hesitate now.
Needed you, you withdrew, I was so forsaken.
Ah, but now the tables have turned, my move.
I believe I'll be taking my revenge.
Sweet revenge.

I thought you were some perfect read-out.
Some d-digital delay had obscured
and phased my view of the wicked hand you played.
Ah, the sands and hands of time have run out, run out, ah you better face it.
Ah, this thing's run amok, this luck
I do know how to replace it with revenge.
Oh, sweet revenge.

I gave you a wristwatch, baby.
You wouldn't even give me the time of day.
You want to know what makes me tick.
Now it's me that's got precious little to say.
For the ghosts of our love have dried have died.
There's no use faking it.
Ah, the spirits gonna close in on you tonight.
High time I was taking my revenge.
Sweet revenge.
Revenge. Revenge.

all the gold and silver couldn't measure up my love for you. it's so immaterial.I don't wait around for you. Nobody gets anything. nobody gets nothing. no don't leave me no space in your little boatyou ain't gonna need no you ain't gonna need no little boat you are living on my time my dear.Revenge. Sweet revenge. Sweet sweet revenge