Haamuja

Juuri kun olen unohtanut menneisyyteni haamut

..Ne tulevat samalle linja-autopysäkille kanssani
..Ne kävelevät perjantaina vastaan iltaisin
..Ne istuvat ostoskeskuksen käytävillä ja katsovat minua
Ovat oikeasti aina siellä missä minäkin

Menneisyyden haamut
Pimeissä nurkissa, silmät selässä, huutavat kipeitä muistoja
kaivavat haavoja,aukovat ompeleita, raastavat arvet auki tappajan kynsillään

Eivät halua että selviän.

Vihaan itseäni, ja sitä kuinka heikko olen, kuinka helposti hukkaan itseni ja aatteeni, kuinka monta kymmentä kertaa päivässä teenkään niin, kuinka riepoteltu ja risainen nukke olenkaan. Olen inhottava inhottava ihminen.

Sanoin tänään Eräille etten halua mennä Paikkaan, koska en tunne ky.asunnon omistavia ihmisiä ja että olen oikeastaan aika syrjäänvetäytyvä täysin vieraassa seurassa/en pidä tuntemattomista/olen ujo sellaisissa tilanteissa jossa on vieraita.

He vastasivat että "ai sinä vai" ja hymyssä suin virnuilivat että tuota he eivät nyt oikein usko.

Näin hyvin minut tunnetaan ystäväpiirissäni (=
Eivät tiedä edes minua eniten kahlitsevaa luonteenpiirrettä.
Kuinka kiehtovaa kuinka kiehtovaa. Mitä tilaisuuksia tässä näenkään.

Koska minä jos kuka olen epäsosiaalinen ja syrjäänvetäytyvä luonne. Loppupeleissä.
Kun eivät kaveritkaan tunne, sehän sen jo selittääkin aika hyvin.

Lyijynraskas meri minut jälleen syleilyynsä tuudittaa
musta ja kylmä ja lohduton on yö.

Jos nyt kuolen
niin nämä ovat hyvästit
Jos viimeinen aamunkoi on yön tähden valonsa tappanut
Niin nämä ovat hyvästit

Ja minä hiivun pois

Surullinen sielu rauhoittuu,
kun se löytää kaltaisensa
Ne yhtyvät liikuttuneina
kuin muukalainen tavatessaan toisen muukalaisen
vieraassa maassa.
Sydämet, joita suru yhdistää,
eivät eroa onnen hurmassa.

Jokaisen talven sydämessä
on väräjävä kevät,
ja jokaisen yön hunnun takana on
hymyilevä aamunkoitto

Sitoutua niin syvästi
että muuttuu pohjattomaksi
Puristaa niin lujasti
että muuttuu rajattomaksi
Rakastaa niin mielettömästi
ettei mikään enää
ole vailla merkitystä