Sanat eivät riitä enää kertomaan tunteita joita tunnen
Aivot eivät osaa jäsentää
Kuulen ja näen mutten osaa enää puhua
muuta kuin ääneti
ja eri kieltä

Et näe silmistäni tuskaa tai pimeää niinkuin joskus ennen
Näet vain harmaata usvaa ja vääriä johtolankoja
Ovelia harhautuksia ja tusinan lukkoja
Olen piilottanut kaiken niin hyvin etten tiedä itsekään mistä etsiä
so to speak

Eikä olemukseni ole enää kuin raskaan taakan painama
Tai katseeni masentunut ja surullinen
kuten ennen
Vaan se on esirippu joka ei koskaan nouse
huolellisesti ommeltu kaunis sametinpehmeä utuinen verho
jonka taakse ei näe
ja jonka pintaa ei voi koskettaa